Jäsentiedote 2/2020

Hyvät Vihdin Kalevalaisten Naisten jäsenet!

Äänelläitkijä Emmi Kuittinen on jatkanut karjalaista perinnettä omilla itkuvirsillään tämän päivän huolista ja ahdistuksista. Esimerkiksi kappaleet Itku ystävien ikävästä ja Itku koronahuolista kertovat koronavirukseen liittyvistä tuntemuksista:

”Kuinka kauheasti kaipaelen kaunehempia kanasiani ja ikävöin inhuvartuoni noita ihanimpia innollisiani”.

”Toinen toistamme tukekaamme tuntemattoman tauin aikoina ja lempeyttä leiskutelkaamme vaikeinakin hetkinä”.

Näitä tunteita olemme kaikki kantaneet sydämissämme sitten 1.3. pidetyn Kalevalajuhlan. Sen jälkeen maailma päätti kääntää meille selkänsä ja ainakin vanhempi väki pakeni metsän kätköön. Tämän vuoden teema ”Metsänhenki” osui tähän aikaa paremmin kuin hyvin. Voit kuunnella itkut kokonaisuudessan osoitteessa Youtube.com  emmi kuittinen.

Kuten olette huomanneet olemme joutuneet perumaan kaikki paikalliset tapahtumat. Kalevalaisten Naisten Liiton vuosikokous kuitenkin pidettiin 10.10. etäsuosituksia noudattaen Helsingissä. Siihen osallistuimme kasvomaskien suojassa. Vihdin Kalevalaiset Naiset esittivät kokoukselle ponnen, jossa osoitimme tukemme Kalevala Korulle esittämällä, että hallitus pidättäytyisi meneillään olevan tilikauden osingon nostamisesta.

Kerrataan vielä, että vuonna 1937 perustettu Kalevala Koru on Suomen rakastetuin korutalo ja merkittävä kultaseppien ja korualan ammattilaisten työllistäjä Suomessa. Korut valmistetaan käsityönä yrityksen omalla tehtaalla Helsingin Konalassa. Yrityksen omistaa Kalevalaisten Naisten Liitto ry. Käy katsomassa Korun uutta ilmettä Keskuskadulla Helsingissä ja tutustu uudistettuun Kalevala-brändiin osoittessa Kalevala.fi.

Vuoden päätteeksi olemme aina juhlistaneet runonlaulaja Anni Denisovia. Emme nyt rohkene järjestää juhlaa sisätiloissa vaan pidämme pienen muistohetken Vihdin kirkon hautausmaalla Annin muistopaaden äärellä Annin nimipäivänä 9.12 klo 18.00. Olette kaikki tervetulleita!

Hallitus valmistautuu ensi vuoden toimintaan pandemian aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta ja tarvittaessa siihen sopeutuen. Ensi vuoden aloitamme Kalevalajuhlalla 28.2. Alussa mainitsemani Emmi Kuittinen on lupautunut esiintymään juhlaamme.

Hyvää loppuvuotta ja valoisaa ensi vuotta toivotellen!